Opi rakentamaan huipputiimi, jossa kaikkien taidot ovat tehokäytössä

Töitä pitäisi tehdä taas enemmän ja tehokkaammin. Edellisvuoden tulos jäi vähän odotuksista, joten myyntiä pitäisi lisätä. Niin ja laatuakin voisi aina parantaa. Mitäs nyt?

Yhteistyössä on voimaa ja tehokkuus lisääntyy, joten perustatte uuden tiimin. Sinut valitaan sen vetäjäksi. Ryhdytte töihin.

Vaikka aikaa kuluu ja tiimi alkaa toimia, jotain tuntuu kuitenkin puuttuvan. Yksi tiimiläisistä ei ole täysin tyytyväinen saamiinsa työtehtäviin, toinen ei koe tulevansa kuulluksi ja kolmas piti enemmän siitä, kun työ oli itsenäisempää. Kuulostaako tutulta?

Tiimitoiminnan takana on ajatus siitä, että yhteistyö tuottaa paremman tuloksen kuin yksin puurtaminen. Työtehtävät alkavat monesti olla niin laajoja, että vaativat useamman ihmisen työpanoksen. Samalla yksittäisen työntekijän harteille heitetty taakka kevenee, kun sen voi jakaa muiden tiimiläisten kesken.

Ajatus on kaunis, mutta unelmatiimi ei synny itsestään.

Vältä valetiimi

Työntekijät voidaan kyllä nimetä tiimiin ja istuttaa saman pöydän ääreen, mutta huipputiimiä nämä taiat eivät heistä vielä tee. Jotta toiminta ei jäisi näennäiseksi valetiimiksi, vaaditaan organisaation panoksen lisäksi tiimiläisten sitoutumista ja asiansa osaava tiiminvetäjä.

Parhaimmillaan tiimi voi saavuttaa flow-tilan, jossa työn tarjoamat haasteet ja tiimiläisten taidot osuvat kohdilleen. Työ sujuu jouhevasti ja kaikkien taidot ovat tehokäytössä. Tiimiflow perustuu luottamukseen, joka syntyy, kun tiimiläiset tuntevat toisensa ja viettävät toistensa kanssa aikaa.

Mitä tiimitapaamisissa sitten kannattaisi tehdä, jotta kallisarvoinen aika ei menisi hukkaan?

Tiimin kehittämiseen löydät rutkasti vinkkejä Tiimiflow-oppaastamme, joka antaa parhaat eväät kasvattaa oma tiimi huipputiimiksi. Opas sisältää harjoituksia, jotka auttavat tiimin nivomisessa yhteen sekä tavoitteiden kartoittamisessa ja saavuttamisessa.

Tiiminvetäjänä olet avainhenkilö

Työntekijät alkavat toimia tiimimäisesti vasta, kun kokevat tiimitoiminnan olevan hyödyllistä heidän itsensä kannalta. Jokaisen tiiminvetäjän kannattaakin pohtia yhdessä tiiminsä kanssa kysymystä:

Mitä hyötyä tiimitoiminnasta on tiimin jäsenille?

Tiiminvetäjänä olet keskeinen henkilö tiimin toiminnan ja kehittymisen kannalta. Et vastaa vain itsestäsi, vaan otat vastuuta koko tiimin onnistumisesta. Tiiminjohtaminen on määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä, joka vaatii kunnollista panostusta.

Mitä paremmin olet tiiminvetäjänä selvillä siitä, millaiseen tehtävään olet ryhtynyt ja mitä sinulta odotetaan, sitä helpompi omaa työtä on suunnitella. Oppaassamme on myös tiiminvetäjille tarkoitettuja harjoituksia, joiden avulla omia ajatuksia, tavoitteita ja muilta tulevia odotuksia on helppo jäsennellä.

Kokeile vaikka tätä:

Muista, että hyväksi tiiminvetäjäksi kehittyy vain kokemuksen kautta. Mitä innokkaammin tehtävään paneudut, sitä nopeammin tiimin johtamistaitosi karttuvat.

 

Lataa koko Tiimiflow-opas täältä ilmaiseksi.

Lisäeväitä tiimin jäsenenä toimimiseen saat myös Onnistu tiimityössä -kirjasta.

f ln

(Ilmainen opas)

Tiimiflow – Opas huipputiimin kehittämiseen

Kattava Tiimiflow -oppaamme sisältää runsaasti käytännönläheisiä vinkkejä ja harjoituksia tiimisi kehittämisen tueksi.

Tilaa uutiskirjeemme, niin saat linkin oppaaseen.