Maailma muuttuu – Muuttuuko ihminen?

Ihminen on aina ollut tietotekniikan kehityksessä mukana, mutta nyt tietotekniikan kehitys on tullut uuteen vaiheeseen. Keskiöön on nousemassa inhimillinen ihminen.

Professori Anssi Vanjoki pohti tulevaisuutta Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun järjestämässä Digikaappaus-seminaarissa Lappeenrannassa. (Petri Kivimäki / Yle 9.2.2017)

Vanjoen mukaan ”Ihminen on laiska ja mukavuudenhaluinen ja haluaa tehdä sellaisia asioita, joista itse kokee intohimoa”. Hänen mukaansa digitalisaation kehitys vie meitä vääjäämättömästi kohti tilannetta, jossa arkirutiinit voi unohtaa ja meistä tulee laiskoja niitä asioita kohtaan, jotka meitä eivät kiinnosta. Yksi ajankohtainen esimerkki vähenevästä pakkoaskareesta on ruokakaupassa käynti, joka tulee Vanjoen mukaan merkittävästi vähenemään. Peruselintarvikkeet – maito, leipä, ketsuppi – tuodaan jatkossa suoraan kotiin. Kaupassa käyntiä ovat jo nopeuttaneet itsepalvelukassat. Vanjoki povaakin, että itsepalvelu on ottamassa vallan palvelulta. Vaikka palvelun perään huudetaankin monessa yhteydessä, niin esimerkiksi hammaslääkäri varataan yhä useammin netistä. Siellä ovat myös pankkiasiat, ostokset, kyselyt ja viihde.

Kun ihmiset hankkivat palvelunsa suoraan Internetistä, se tarkoittaa suurta mullistusta logistiikkaan eli tavaroiden kuljetukseen. Digitalisaatio murtaakin hyvin paljon olemassa olevia rakenteita. Se tuo tuottamisen ja kuluttamisen lähelle toisiaan, kertoo professori Anssi Vanjoki. Monia työtehtäviä poistuu, mutta tilalle tulee toisenlaista työtä, jossa jokainen pääsee toteuttamaan intohimoaan.

Internet on nykyisin täynnä ihmisten tunteita ja inhimillisyyttä. Peukut ja sydämet ovat nostaneet inhimillisyyden ihan uudella tavalla keskiöön, sanoo Vanjoki.

Entä sitten?

On ilmeistä, että professori Vanjoen kuvaama digitalisaatio on jo toteutumassa. Epäselvempää on se, miten se tulee lopulta muuttamaan elämäämme. Vastauksia vailla ovat ainakin seuraavat kysymykset:

Mitä Vanjoen tekstissä useaan kertaan kerrattu intohimo tarkoittaa? Mistä se syntyy ja miten se liitetään tuotantorakenteisiin?

Arkipuheessa ihmisen motivaation syntyminen nähdään usein yksinkertaistettuna asiana. Kyse on kuitenkin hyvin kompleksisesta ilmiöstä.

Työstä puhuttaessa ei-taloudelliset motivaatiotekijät sivuutetaan usein nopeasti ja siirrytään puhumaan pelkästään rahasta työssä käymisen syynä. Jos työelämä pohjautuu jatkossa enemmän Vanjoen peräänkuuluttaman intohimoon, tarvitaan syvällistä pohdintaa siitä, miten intohimoa voi syntyä nykyisellä tavalla järjestetyssä työelämässä? Millaiset työmarkkinat tarvitaan, jotta työn tarjoajat (yritykset ja niiden johto) saavat riittävästi sellaisia työntekijöitä, jotka ovat valmiita sitoutumaan johtajien määrittelemiin intohimon kohteisiin?

Puhe intohimosta työpaikoilla on suuressa ristiriidassa sen kanssa, millaisena työ näyttäytyy tänä päivänä monille ihmisille. Eikö intohimon syntyminen edellytä, että tekeminen pohjautuu yksilön omiin mielenkiinnon kohteisiin ja siihen, että jokainen voi itse määritellä tai ainakin vaikuttaa siihen, miten toteuttaa intohimoaan?

On edelleen tavanomaista, että johto määrittelee yksin toiminnan päämäärät, täsmälliset tavoitteet ja työn tekemisen puitteet. Kun tähän vielä liitetään vahva pyrkimys kontrolloida työajan käyttöä, on vaikea nähdä, miten intohimo voi tällaisissa organisaatioissa kukoistaa. Digitalisaation eräs seuraus onkin mahdollisuus työntekijöiden toiminnan entistä tarkempaan kontrollointiin, joka varmasti miellyttää mekanistiseen johtamisajatteluun lukkiutuneita johtajia. Toki muutamissa organisaatioissa harjoitellaan jo käskemisen ja kontrolloinnin jälkeistä johtamisfilosofiaa. Näissä yrityksissä on huomattu, että jaettu johtajuus vaatii johdolta paitsi oman ajatusmaailman haastamista, myös erinomaisia vuorovaikutustaitoja, joita tällä hetkellä tapaa valitettavan vähän.

Entä sitten jokaisen ihmisen vapaus keskittyä elämässään siihen, mikä häntä aidosti kiinnostaa? Mitä tapahtuu, jos digitalisaatio syrjäyttää entistä enemmän ihmisiä työmarkkinoilta? Millä keinoin nämä ihmiset pidetään sitoutuneina yhteiskuntaan ja estetään syrjäytymisen aiheuttama negatiivinen kehitys? Jos digitalisaatio lopulta vapauttaa meidät ”pakkotyöstä”, mitä sitten teemme? Mitä on se intohimoinen elämä, jota Vanjoki peräänkuuluttaa? Vaarana on laiskistuminen ja jääminen sohvan nurkkaan entistä suppemman elämänpiirin vangiksi. Ilman ulkoisia paineita yllättävän moni jää tyhjän päälle, eikä osaa yksin kaivaa esiin omia voimavarojaan. Elämä muuttuu tällöin helposti pelkäksi ajan ja viihteen kuluttamiseksi. Jo ainakin 70 vuotta vallalla ollut sosiaalibyrokraattinen yhteiskuntafilosofia on johtanut tilanteeseen, jossa puoli miljoonaa ihmistä on enemmän tai vähemmän syrjäytynyt työmarkkinoilta ja toinen mokoma tekee pätkätöitä tai muita hommia, jossa on vaikea käyttää koko henkistä kapasiteettiaan. Pelkään pahoin, että monet yhteiskunnan holhoukseen tottuneet kansalaiset haluavat jatkossakin sälyttää vastuun elämästään virkamiehelle, joka ”tietää paremmin, mitä ihminen tarvitsee ja miten hänen kuuluu elää”.

Joku viisas on todennut, että onnellisuudella on kolme tasoa:

– Ensimmäinen onnellisuuden tavoittelun taso on hedonismi, jossa ihminen pyrkii tyydyttämään eri aistejaan. Ongelmaksi nousee kuitenkin nopeasti kyllästyminen. Kolmas ruoka-annos maistuu harvoin yhtä herkulliselta kuin ensimmäinen.

– Toinen onnellisuuden tavoittelun taso on kilpailuvietin tyydyttäminen. Kilpailu itseä ja muita vastaan onnistuu jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa ilmestyy joku, joka on vielä parempi. Entiset maailmanmestaritkin kokevat tuskaa katsellessaan uusien mestareiden entistä parempia tuloksia.

– Kolmas, ja pysyvintä onnellisuutta tuottava taso on hyvän tekeminen muille. Auttaessamme muita, myös meidän oma hyvän olon tunteemme vahvistuu.

Työ on tähän mennessä ollut monille tärkeä onnellisuuden lähde. Vahva ammattiylpeys ja työn merkityksellisyyden kokemus on kannatellut vaikeidenkin aikojen yli. Mitä tapahtuu niille, jotka digitalisaatio syrjäyttää työmarkkinoilta? Mistä lähteistä he hakevat onnellisuutensa avaimia?

Vanjoki esittää myös, että tekninen kehitys johtaa itsepalveluyhteiskunnan vahvistumiseen. Suomi on itsepalvelussa jo maailman eturivin maita, ja tämä kehitys näyttää edelleen etenevän vauhdikkaasti. On kuitenkin epäselvää, missä määrin digimaailman peukut ja emojit voivat korvata kahden ihmisen välisen fyysisen kohtaamisen palvelutilanteissa. Mitkä ovat ne palvelut, jotka edelleen vaativat palvelua tuottavaa ihmistä? Vain pieni osa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa välittyy sanojen tai merkkien avulla. Mikroilmeet, asennot, ja jopa hajut ja tuoksut, ovat nekin tärkeä osa ihmisten välistä kohtaamista. Näiden osalta digitalisaatiolla on vielä paljon tehtävää, vaikka varmaan jossain vaiheessa törmäämme tietokoneisiin, jotka osaavat kuvan ja äänen lisäksi välittää myös värähtelyjä ja tuoksuja. Olemmeko matkalla todellisuuteen, jossa ihmistä ei enää lainkaan tarvita toimivan yhteiskunnan ja tuotantorakenteen ylläpitämiseen? Mielenkiintoinen tulevaisuudenkuva.

f ln